Tukinetti

Kysy, me selvitämme

Kainuulainen maatalousyrittäjä, voit kysyä meiltä toimintaasi liittyvästä asiasta. Me selvitämme tiedon puolestasi. Julkaisemme kysymyksen ja vastauksen anonyymisti tässä osiossa. Näin saamme tiedot palvelemaan kaikkia kainuulaisia maatalousyrittäjiä.

Kysymyksiä & vastauksia
Mavin tuenmaksujen erittelyt

Hei!

Mavi ei enää nykyään laita postissa tuenmaksuistaan minkäänlaista selitettä, löytyvätkö nuo tiedot jostakin?

Vivussa on joitakin tietoja, mutta ei tapahtuman tarkkuudella. Koko vuodesta tulee sitten kooste, teen alv-ilmoituksen kuukausittain niin mieluiten kirjaisi nuo tukimaksutkin oikein.

Vastaus:

Maaseutuvirasto luopui e-kirjeiden lähettämisestä kustannussyistä. Mavi lähettää vuodenvaihteen jälkeen (tammikuun lopulla – helmikuulla) yhteenvedon edellisenä vuonna maksetuista tuista. On huomattava, että kalenterivuonna maksetut tuet eivät ole aina samoja tukia, jotka on myönnetty kyseisenä vuonna, vaan aiempinakin vuosina myönnettyjä tukia on voinut tulla maksuun.

Vipu-palvelusta saa tiedon myönnetystä tuesta. Maksujen osalta maksutapahtumat –valikosta löytyy tietoja tuen maksusta. Esimerkiksi ympäristökorvauksessa on tukisummien erittely toimenpiteittäin sekä tieto rahoituslähteestä (EU- ja kansallinen osuus). Samasta yhteydestä löytyy maksupäivämäärä ja tilinumero, jonne maksu on valtion tililtä siirtynyt.

Maksetuksi ilmoitetut rahamäärät eivät ole välttämättä samoja, jotka ovat tulleet tuenhakijan tilille. Summien muuttuminen voi johtua tuen takaisinperinnöistä, ulosotoista ja pantinhaltijalle menneistä maksuista. Tältä osin aiemman käytännön mukainen e-kirjeiden tietosisältö oli laajempi. Vastaavaa tietoa ei ole saatavissa koostettuna muualta.

Koska maataloustuet ovat arvonlisäverottomia eriä, niitä ei ilmoiteta kausiveroilmoituksella. Näin ollen arvonlisäverotus menee oikein ilman e-kirjettäkin. Tukien panttaukseen ja ulosottoon liittyvät vaiheet ovat maatalouden kirjanpitoon kirjattavia eriä. Näiltä osin Mavi lähettää tiedon yhteenvedossa vuodenvaihteen jälkeen.

-Jari Korhonen, maaseutupäällikkö-

Tilan myyminen ja tukien mahdollinen takaisinperintä

Kysymys:

Tukikelpoinen kasvinviljelytilamme on myynnissä(ei sukupolvenvaihdos). Voiko ensikevään tuet jättää hakematta, menettämättä niitä ja mihin se siitä huolimatta velvoittaa. (esim, suojavyöhykelohkot). Tilakaupan ajankohtaa ei vielä tiedä.

Vastaus:

Jos tila on sitoutunut ympäristökorvaukseen, niin ellei kyseessä ole ylivoimainen este tai poikkeuksellinen olosuhde, ympäristökorvauksen hakematta jättäminen aiheuttaa ympäristökorvaussitoumuksesta luopumisen ja sitoumuskaudella jo maksettujen ympäristökorvausten takaisinperimisen arvioinnin. Eli tällaisia seuraamuksia voi aiheutua jos jättää peltotuet ensi keväänä hakematta.

Koko tilan hallinnan siirroissa keskellä vuotta on hallinnollisissa ohjeissa määritelty milloin haetut tuet maksetaan entiselle omistajalle ja milloin uudelle, mutta koko tilan hallinnan siirto on siis mahdollista myös hakuajan jälkeenkin, joten tukien hakua ei sen takia kannata jättää tekemättä.

Tarkemmin nämä tilan ensi kevään tukien hakuasiat – velvoitteet ja mahdollisuudet - kannattaa ehdottomasti käydä läpi oman kunnan maaseutuviranomaisen kanssa.

-Paavo Kemppainen, valvontapäällikkö, Kainuun ELY-keskus-

22,539

Jaa tämä sivu

Lähetä meille kysymyksesi

Liitäthän mukaan myös yhteystietosi, jotta voimme kysyä sinulta lisätietoja tarvittaessa.